Kokouskuulumiset syksy 2018

Kuulumisia syyskokouksesta 

 

Syyskokous pidettiin torstaina 04.10.2018 ravintola Teinissä lounaan merkeissä. Kokouksessa käsiteltiin syyskokousasioita, kuten ensi vuoden talousarviota ja toimintasuunnitelmaa. Kokouksista ja tapahtumista ilmoitetaan osaston omilla sivuilla http://viihdeammattilaiset.smu.fi 

 

Kokouksessa päätettiin järjestää kevät- ja syyskokouksen lisäksi muutama ”retki”, niistä lisätietoa myöhemmin, kun ajat ja paikat varmistuvat. :-)

 

Kevätkokous pidetään päivällisen merkeissä Turussa torstaina 21.03.2019, paikka ja aika varmistuu lähempänä ajankohtaa. Seuraile siis sivujamme. :-)

 

Suomen Merimies-Unioni SMU Ry:n laivoilla työskenteleviä jäseniä koskevat alakohtaiset työehtosopimukset päättyvät 28.2.2019. Unionin sääntöjen mukaan työehtosopimuksen hyväksymisestä päättää Unionin hallitus. Päätöstä tehdessään hallitus tarvitsee myös jäsenistön mielipidettä. Jäsenillä on siis myös mahdollista tehdä työehtosopimusaloitteita ja parannusehdotuksia. Kokous valtuutti osastomme puolesta Perttu Nurmen ja Johanna Vaalikiven tekemään seuraavalle tes-kierrokselle esityksen, koskien lähinnä nimikkeitä. 

Lisätietoa tes-neuvotteluista ja aloitteiden tekemistä saa laivojen luottamusmiehiltä. 

 

Syksyisin terveisin :-)

Nina